Kirsi-Marja Moberg

Kuvataiteilija / Runoilija
Visual artist / Poet

Artist´s statement

FIN

Taiteellinen työskentelyni sijoittuu kuvataiteen ja kirjallisuuden alueille sekä niiden yhdyspintoihin. Kuvataiteilijana työskentelen useimmiten raapetekniikan parissa, joka on yksityiskohtaista mustavalkoisen kuvapinnan työstämistä terää käyttäen. Raapeteoksissani on usein luontoaiheita sekä vanitas-symboliikkaa, joista ammennan loputtomasti mielenkiintoista tematiikkaa. Teen myös akryylimaalausta ja yhdistelen eri materiaaleja teoksissa.

Kirjoittamisen ja lavarunouden lisäksi teen runovideoita, joissa yhdistän videotaidetta sekä runoesitystä. Video mahdollistaa minulle uudenlaisen lähestymisen tekstiin, kuvaan ja ääneen muun muassa kokeellisuuden, jaetun tekijyyden ja kehollisuuden kautta. Videot perustuvat runoihini ja esiinnyn usein itse videoissa. Esiintymisestä on lavarunouden kautta tullut minulle tärkeä ilmaisumuoto, ja videossa koen voivani viedä esiintymistä kokeellisempaan ja abstraktimpaan suuntaan.

Kokeellisuus ja toisaalta tekniikan hallitseminen harjoittelun kautta kiehtovat minua taiteen tekemisessä. Työskentelyni ytimessä on viime vuosina ollut melankolian tutkiminen taiteellisena työvälineenä ja inspiraation lähteenä. Käsittelen teoksissani melankolian tunteen reflektiivisyyttä sekä käsitteen monimerkityksellisyyttä muun muassa symboliikan ja aseemisen kirjoituksen kautta. Taiteessani on usein esillä myös mielenterveyden teemoja.


ENG

Kirsi-Marja Moberg is multimedia artist working in the fields of visual arts and literature and exploring their intersections. In visual arts, her techniques mainly involve scratchboard and acrylic painting. Her still life and graphic works explore the theme of death through vanitas motifs, as well as animal and plant symbolism. In addition to writing and stage poetry, Moberg´s practice expands to video poetry that integrates video art with poetic text and performance. She is particularly interested in experimental approach, shared authorship and the role of the body.


Tulossa / Upcoming events:

Personal View, Kadriorg Gallery, Tallin, 16.9-16.11.2024, group exhibition.
Esikoisrunokokoelmani Kaksoissisäinen (Basam Books,2022). Lisää täällä.